Keskikoon Genovaa
On se vaan aika huimaa jälkeä, mitä tuolla keskikoon dialla saa aikaiseksi, kun on hieno ja aurinkoinen päivä. Siinä ei paljoa saturaatio-vipuun enää tarvitse koskea, että saisi taivaaseen syvän sinen. Tosin jos jotain pitää hakemalla hakea, niin hiemanhan noissa pääsi jäämään tuo tumma pää tukkoon, ehkä kannattaisi joskus mitata sitä valoa, eikä vaan ampua fiiliksellä. Ne kun tuppaa monesti jäämään alivalottuneeksi.No kai ne reissukuviksi välttää…
Filmeinä tuolla reissulla oli Kodakin Portra 160NC, joka tosin tuli kuvattua hieman heikoissa olosuhteissa ja jäi hieman vaisuksi. Diaa sitten olikin paria Fujichromen laatua eli Velvia 50 ja Provia 100F -filkkoja.
Nyt viimeistään voi todeta sen Hasselin perän paikkauksen onnistuneen. Tuolla reissulla kuitenkin aurinko paistoi aika kirkkaasti ja monta kertaa vielä suoraan siihen suojapellin reikään. Eikä noissa näytä enää sellaista epätasaisuutta olevan valotuksessa. Uskaltaa sitten ottaa tuon myöhemminkin mukaan reissuille ja retkille.
Samalla tuli myös testattua uusi filmilabra, tai no mulle ainakin uusi. Kyseessä oli siis Sörnäisten Rantatiellä oleva Who’s Next Lab. Ensivaikutelma ainakin jäi oikein hyväksi, kuvat olisivat olleet nopeammin valmiit, kuin mitä oma aikataulu olisi antanut myöten niitä hakea. Kuvien ja palvelun laatukin oli oikein hyvää. Ainoa pieni miinus on ne aukiolajat… 8-16 on aika vaikea aika noin liki säännöllistä duunia tekevän kannalta. Onneksi tuo nyt on suhteellisen lähellä duunia.
Genovan keskikoossa -galleria kokonaisuudessaan: mikon.1g.fi/kuvat/2009/genova/6×6/






Jätä kommentti