Genova, Italia

_dsc2975

Rinteeltä kuvattu keskusta.

Pääsin tuossa alkuviikosta käymään Genovassa, kun siellä oli duuniin liittyvä kurssi. Tokihan sinne sitten piti ottaa kamerat mukaan ja illalla kuvailemaan. Parina päivänä oli sitä valoa muutaman tunnin kuvausretkille.

Oli oikeastaan ensimmäistä kertaa tuo GPS-palikka kunnolla käytössä tällä reissulla. Suhtellisen tarkasti tuntui paikat noihin kuviin tallentuneen. Korkeiden talojen tai muiden esteiden kanssa oli hieman epätarkkuutta ja tuntui tuo satelliitteihin kiinni pääseminen kestävän yllättävän kauan. Huonona puolena ainakin D200:sen kanssa tuntui olevan yllättävän kova sähkönkulutus. Täyteen ladattu akku jäi monta sataa kuvaa vajaaksi normaalista määrästä. Tuo oli aika ikävä yllätys, kun luulin tuon reissun selviäväni helposti ilman laturia… Onneksi on myös filmikamera mukana. Mutta nyt on sitten tuolla galleriassa olevissa kuvissa linkit Google Mapsiin.

_dsc3018

Kolmannen kerroksen parveke sitruunapuineen

Tuo Genovahan on liki kokonaan rakennettu rinteeseen ja paikoitellen se jyrkkyys on aika huimaa. Maanantaina ajeltiin funikulaarilla Righiin ja siinä 1428 metrin matkalla noustiin liki 300 metriä, maksiminousun ollessa 35% ja keskiarvo nousulle 19,9%. Sieltä sitten alas valuttiin pitkin mitä kapeampia kujia ja syheröisiä serpentiiniteitä. On siinä ollut tekemistä, kun tuotakin kaupunkia on tuohon rakennettu. Melko erikoista, kun johonkin viidennen kerroksen kämppään näkee sisälle takaa tai sivulta kulkevalta kadulta, välissä on vaan syvä kuilu. Niin ja alempien kämppien ikkunoista tietenkin avautuu näkymä siihen kuilun seinämään… Olihan siellä ylempänä aika huikeita lukaaleja, ei varmaan irtoa ihan pikkurahalla. Kovilla tuntui olevan paikallisten suosimat pikkuautot ja skootterit, kun noita nousuja niillä kiipesivät. Useassa kohdassa oli varoituksia 20% ja 30 % jyrkkyyksistä.

_dsc3029

Nervi - rantaviiva

Tiistaina sitten kurssin päätyttyä junailtiin suoraan Sestri Ponentesta Nerviin ihmettelemään rannikkoa ja yhtä kaupungin suurinta puistoa. Aika mahtavaahan tuo ranta tuolla olikin. Sattui vielä hieno kelikin tuolle reissulle. Sininen taivas ja vesi näyttää aina hyvältä kuvissa. Tiistaina tulikin enimmäkseen kuvailtua Hasselilla, kun digistä oli akku lopussa… Viiskymppistä velviaa ja satasta Proviaa. Pitäisi vaan viedä ne kehitykseen… Niistä sitten lisää joskus myöhemmin.

Genovan reissukuvien galleria: mikon.1g.fi/kuvat/2009/genova

~ kirjoittanut Mikko on toukokuu 7, 2009.

3 vastausta to “Genova, Italia”

  1. Laskettelupiireissä liikkuu sanonta, että:”Fun starts at 30 degrees”. Sukset mukaan siis seuraavalle reissulle! :) Hianoi kuvii!

    • Tuolla kaupungissa olis kyllä ollut aika huono hiihdellä… tosin kyllä ne varmaan siinä nupukivikadulla olis luistanut. Alpeilla kyllä näytti vielä olevan kivasti lunta, niistä kun lennettiin yli Air Dolomitin ATR:llä…

  2. Kyllä Genovaan laskeutuminen autolla (Milanon suunnasta) oli ehkä kaikki hauskin ajokokemus. Herra kenraali vaan valitti, kun ei oikein pysynyt penkillä.

Jätä kommentti