Käytettyjen kameroiden markkinat

On tässä viime aikoina tullut tutustuttua noihin käytettyjen kameroiden markkinoihin molemmilta suunnilta. Hieman on ristiriitainen olo, kun ostajana haluaisi halvalla ja sitten kuitenkin myyjänä ei paljoa viitsisi tehdä tappiota. Ainahan siinä on se pakollinen noin 1/3 lasku arvossa, kun sen on uutena ostanut ja sitten myy käytettynä… Ei siinä mitään.

DX-kennon digiin sopiva Tokinan laajiszoomi meni ihan ok kaupaksi. Varsinkin kun sillä kuvaaminen oli jäänyt todella vähäiseksi. FX:n myötä on jäänyt tuolla D200:lla kuvaaminen suht vähiin, lähinnä jossain reissuilla… Mutta sitä nyt on toisaalta aivan turha lähteä myymään, niiden hinnat, kun kuitenkin on tullut todella alas. Taitaa olla hyvää säkää jos siitä saa sen kolmasosan itsellä ja loput menee tappioksi. Tai tappio ja tappio… onhan sillä ollut käyttöä paljon, olisi moni kuva jäänyt ottamatta. Harrasteethan tunnetusti maksaa ihan riittävästi, kun ei tätä kuitenkaan työkseen tule tehtyä.

*** MYYTY *** Ja sitten filmiin… On tässä viikon ollut huuto.netissä myynnissä tuo Voigltänderin mittaetsin, mutta eipä tunnu olevan kiinnostusta. No onhan sillä hintaa, mutta nyt ei ainakaan voi sanoa, että ebaystä saisi halvemmalla. Meinaan siellä myydään pelkkää runko samaan hintaan, kuin mulla on runko + se 1.4/40 Nokton mukana. Älyttömän hieno pelihän tuo on, ei vaan tuolle kinokoon filkalle juuri tule kuvattua. Keskikokoa sitten meneekin… Pari vuotta vanha peli ja vieläkin ihan uuden veroinen. Voigtländerin omilla sivuilla on uusien suositushinnat… runko 699 ja lasi 499… Ja ei mene täällä kaupaksi…  Pitää varmaan harkita tuon myynnin siirtämistä ebayhin. *** MYYTY ***

No mutta jos ei tuo mittaetsin mene kaupaksi, niin enemmän oikeastaa ihmetyttää noi liki ilmaiseksi annettavat Mamiyan RZ- ja RB-setit. Monen tonnin arvoisia studioiden työjuhtia myydään muutamilla satasilla, eikä siltikään kukaan niitä halua. Kummaa on nykymeno. Kameralaukussakin on pitkään ollut myynnissä RZ67 parilla lasilla ja perällä 450€, eikä mene kaupaksi. Ja on hieman eri kuvata kuin joku pikkuinen digi. No ehkä se sitten muka liian työlästä kuvata filmille, kaiken kun pitää olla helppoa.

Niin se itse ostajana oleminen… Jätetään se kuitenkin vielä tältä kertaa… siitä varmaankin tulee piakkoin enemmän juttua. Sitä ennen pitää poiketa ostamassa baskeri.

Että tämmöistä tällä kertaa.. Luntakin olisi ja pakkanen paukkuu.

~ Kirjoittanut Mikko : helmikuu 1, 2009.

8 vastausta to “Käytettyjen kameroiden markkinat”

  1. Todellla hieno kamera, mutta viidensadana 35mm filmikamera voi olla vaikea myytäväksi. Siitä saisi kotona satikutia. ;)

    Jossain vaiheessa keskarien hinnat sukelsi, sitten kohosivat hieman ja nyt ne on taas ihan pohjamudissa.

    • Joo, ei tuon myyminen mitään helppoa tule olemaan. Tuolla Voigtländerillä ei kuitenkaan ole samaa statusta esim Leican kanssa, vaikka siihen samat lasit käykin. No jos se jollekin kelpaisi… Hieno peli, mutta tulee niin harvoin sillä kuvattua.

  2. Voisi jopa harkita, mutta hinta on melko kova. Siis jälleen kerran simppeliksi 35mm filkkakameraksi. Vaikka onhan toi hienompi kuin vastaavan rahan digipokkari.

    • Onhan tolla lasin piirrolla hieman eroa pokkariin… onhan toi perin yksikertainen, mutta toimiva ja etsin tossa on kyllä huikea. On kokoa ja kirkkautta… Tuskimpa noita nykyisellään juuri uutena mene kaupaksi. Oliskohan toi ollut 2006 tai 07 vuodelta?

  3. Ai toi on niin uusi kuitenkin? :O Hitto toi olisi kiva.

  4. Toi vois lähtee Mosaan mut mul on se Retina.

  5. [...] Käytettyjen kameroiden markkinat - February 2009 - 7 comments [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.