•joulukuu 20, 2009 •
Kommentoi
Tuossa viikko sitten tuli jälleen pyörittyä kameran kanssa tuolla tutuissa Kanta-Hämeen maastoissa. Useampi kamera tuli raahattua mukaan, mutta silti päädyin kuvaamaan Rolleicordila. Se nyt on vaan niin mukava sillä kuvaaminen.
Valo tosin oli hieman vähissä, joten filkkaa piti aukon verran prässätä, että pääsi kuvailemaan käsivaralta. En aikaisemmin ollut kokeillut Rollei “käpristelijä” Retro 400:n prässäämistä. Tosin onhan se tässä vaiheessa hieman turha kokeilla, kun noita ei ole enää kuin muutama rulla jäljellä. No, kasisataseksi kuvattu Retro pääsi sitten Rodinalilla höystettyyn 1:100 semiständiin hieman vajaaksi pariksi tunniksi. Ihan ok tulos sillä näytti tulevan.




Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu, pimiö
Avainsanat: 120 film, hämeenlinna, keskikoko, medium format, prässäys, push process, renko, Rodinal, Rollei Retro, rolleicord, stand development, TLR
•joulukuu 18, 2009 •
Kommentoi
Oltiin tuossa joku viikko sitten Ilen kanssa hieman “studiolla”… ja mukana oli myös Julia. Se mitä ei ollut mukana, niin oli refla. Sen oli sitten joku jättänyt himaan. Tai no, en kyllä aamulla duuniin lähtiessä muistanut koko värkkiä. Ilmeisesti hieman aikaa edellisestä sessiosta. Mentiin sitten vaan kahdella valolla. Toisessa softari ja toisessa varjo.
Kamerana toimi Mamiyan RZ67, digi sai jäädä kotiin. Pääosin tuli kuvailtua 180 mm putkella, tosin välillä tuli kaivattua hieman pidempääkin polttoväliä. Tosin muutaman noita mv-setin viimeisiä kuvia tuli ammuttua ihan 127 mm lasillakin. Mutta ehkä sellaisen 250 mm lasin voisi tässä joskus hommata tuohon lisäksi. Tuolla nykyisellä meinasi tulla takaa sivuilta ei-toivottuja juttuja kuvaan mukaan. Valoa ehkä pitäisi käyttää enemmän, niin saisi asteen enemmän syväterävyyttä. Se terävä alue, kun tuntuu välillä olevan aika kapea.
Mustavalkoiset tuli kuvailtua Ilfordin Delta 100 ja FP4+ -filmeille, jotka sitten tuli kehiteltyä LC29:llä.


Värit tuli kuvailtua Fujichromen Astia 100F dialle ja Kodakin Ektar 100 negalle. Oli muuten sitten viimeinen kerta, kun käytän ihmiskuvauksessa tuota Ektaria. Sai aika paljon tehdä töitä, että sai ihon punotuksen pois. Mutta toi Astia on kyllä varsin toimivaa matskua.


Julian galleria: mikon.1g.fi/kuvat/studio/Julia
Tallennettu aiheeseen: studio
Avainsanat: 120 film, astia, fuji, Ilford, julia, Mamiya RZ67, medium format, studio
•joulukuu 17, 2009 •
Kommentoi
Löysin reilun viikko sitten jääkapista pari ammuttua filmirullaa… Ihan heti en saanut mieleen, että mitä niissä sattuisi olemaan ja pienenä arvoituksena oli myös, että mitä filmiä ne mahtoi olla. Toki Rolleita, mutta mitä? Tilanne ilmeisesti on, että Rollein R3 ja Retro 400S -filmeistä puuttuu lopusta maininta, että mikä filmi mahtaa olla kyseessä. Noissa on kuitenkin kehittäessä kymmenen minuutin ero.
Aikani pähkäiltyä alkoi muistiin palautua Sipoossa ajettu leikkuireiden le Mans -ajot. Siellähän tuli Mamiyalla ajettua pari rullaa R3:sta 800 ISOn herkkyyteen. Kehittelin ne sitten Rollein RHS -kehitteellä. Ihan kelpoa jälkeä tuolla filmillä tulee.




Loput mustavalkoiset: http://mikon.1g.fi/kuvat/2009/leikkurilemans/mustavalkoisena/
Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu, pimiö
Avainsanat: 120 film, 645, keskikoko, Mamiya 645 Pro tl, push process, rollei r3, rollei rhs
•lokakuu 26, 2009 •
3 Kommenttia
Ei sitten tullut kesällä käytyä Suomenlinnassa… No, kesäisin se onkin täynnä turisteja, luulisi tilanteen näin syksyllä olevan toisin. Varsinkin kun keli oli mitä houkuttelevin… jokunen aste lämmintä, kevyt tuuli ja reilu kosteus, joka välillä oli melkein jopa sadetta. Silti sinne tuntui olevan porukalla kova hinku päästä käymään. Paljon tuntui vielä olevan ulkomaalaisia turisteja ja olihan joukossa muutamia lintubongareita ja jotain kamerahörhöjä…
Itse olin lähtenyt aika kevyellä kalustolla liikenteeseen, mukana oli vain Rolleicord eli tuo viisikymmentäluvun puolivälissä saksalaisten valmistama kaksisilmä. Filmiksi ennen pikaista lähtöä tuli laukkuun heitettyä muutama rulla Rollein R3:sta ja Rollei Retro 400s rulla. Tuota R3:sta sai tuossa taannoin Macolta puoleen hintaan, kun oli kyseisen filmin loppuunmyynti. Sitä sitten muutaman kaverin kanssa ratsattiin sieltä aika kasa. Tuo filkka jotenkin miellyttää silmää. Suhteellisen joustavaakin kyseinen kama, kun sen voi valottaa välille 25 – 6400… pitää vaan olla oikeat aineet kehitykseen.
Mutta olipahan se eilinen harmaa ja pimeä päivä. Jouduin noi R3:set valottamaan 1600 herkkyydelle, jolloin pääsi edes hieman järjellisiin lukuihin. Aikana oli lähinnä 1/125 ja aukot siellä f/4 ja f/8 välimaastossa. Siinä puolenpäivän aikoihin sitten hieman valostui ja tuon 400s filkan pystyi valottamaan ihan nimellisarvoonsa. Kaikki filkat tuli kehiteltyä Rollein RHS kehitteellä. R3 prässit 1+7 suhteella sellaiset 21-22 min ja 400s 1+9 8 min.
Hieno paikkahan tuo Suokki on ja paljon siellä riittäisi kuvattavaa. Vaikka tosin hieman olin pettynyt reissun kuvasaaliiseen. Jotenkin jäi tyhjä olo… Pitäisi osata paremmin. No mutta jos tässä vielä tulisi syksyn tai alkutalven aikana joku kunnon tuulinen päivä, niin voisi lähteä käymään uudemman kerran.




Suokin kuvagalleria: http://mikon.1g.fi/kuvat/2009/suomenlinna/
Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu, pimiö
Avainsanat: Helsinki, TLR, medium format, keskikoko, 120 film, rolleicord, suomenlinna, viapori, rollei r3, rollei retro 400s, rhs, syksy
•lokakuu 17, 2009 •
2 Kommenttia
Kolmen tunnin kestävyysajo päältäajettavalla ruohonleikkurilla… hmm… kuulostaa erikoiselta. No, tänään oli Sipoossa kauden viides ja viimeinen osakilpailu. Siellä sitä sitten tuli piipahdettua ja ihmeteltyä tuota hämmentävää lajia. Ehkä aavistuksen olisi voinut olla kuraisempi rata, niin olisi saanut hieman näyttävyyttä lisää. Saattaa tuollaisen kisan jälkeen olla kuskeilla aika hakattu olo…






Leikkureiden Le Mans -galleria: http://mikon.1g.fi/kuvat/2009/leikkurilemans/
Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu
Avainsanat: bastukärr, endurance, kestävyysajo, leikkureiden le mans, ruohonleikkuri, sipoo, urheilukuvaus
•lokakuu 17, 2009 •
1 kommentti
Kovasti meinasin, että olisin tänä vuonna jättänyt kyseisen tapahtuman käymättä… Tosin kuitenkin kävi, kun oikein kotoa tultiin hakemaan. Vaikea siinä oli enää änkyröidä vastaan.
Aikalaillahan tuo kyllä taas toistaa itseään, niin tapahtumana, kuin noiden otettujen kuvien osalta. Vesipallon väri vaihtuu, siinä se muutos melkein onkin. Tosin tänä vuonna tuon tulishown paikka ei ollut mikään ihan paras. Tai olisi se ollut hyvä jos siellä ei olisi ollut muita ihmisiä. Rinkeliä, Kieppiä ja muuta tulikin sitten kuvailtua. Kamera jalustalle, suuntaus ja kaukolaukasimesta valotus bulbille… siinä siten tuli sellaisia hillittyjä 90 sekunnin valotuksia…
Jokunen räpsy kuitenkin..



Kaikki valokarnevaalin kuvat: http://mikon.1g.fi/kuvat/2009/valokarnevaali/
Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu
Avainsanat: bulb, Helsinki, jalusta, Linnanmäki, pitkä valotus, valokarnevaali
•syyskuu 20, 2009 •
Kommentoi
Eilen juuri kirjoittelin blogin vuosipäivästä, mutta tänään on myös eräs tärkeä päivä… Meinaan se, että tässä on nyt kaksi vuotta tuherrettu keskikoon vermeiden kanssa. Oli se ihmeellinen päivä, synkät kinopilvet poistuivat ja taivas kirkastui. Kuinka isoa filkkaa sinne meneekään… Näin jälkeenpäin on vaan joutunut ihmettelemään, että miksi sitä ei tullut kokeiltua aikaisemmin.
Pari vuotta sitten oltiin parin kaverin (Oopa ja 88) kanssa viettämässä kuvatorstaita Alppilan Baarissa. Siellä mun käteen lyötiin tuo idän ihme, tuli ja miekka, jumalainen Kiev 60 -kamera. Steroideja syönyt SLR… Iso ja jyhkeä. Ja mitkä äänet tuossa on! Muutenkin noissa Kieveissä riittää luonnetta ja ominaisuuksia, varsinkin filminsiirron osalta. Tuossa ekassa rungossa ei toiminut ruutulaskuri ja kuvat menivät välillä päällekkäin ja välillä eroa jäi liikaakin jolloin rullalle mahtui vaan kymmenen kuvaa 12 sijaan. Tuon jälkeen tuli käytettyä yksi cabriolet (lue: raato) -runko opetteluun, että miten tuo filminsiirto toimii… Opitun asian soveltaminen käytäntöön ei täysin onnistunut, mutta sain sen ensimmäisen rungon palautettua alkutilaansa kovan työn jälkeen. Kolmas runko, jonka senkin sain 88:n kautta, on osoittautunut toimivaksi. Nyt on sitten vielä varaosia tuohon toimivaan peliin.
Hyvää lasia tuohon on ebay pulloollaan. Itä-Saksan puolella olleessa Carl Zeissin Jenan tehtaalla on noille askarreltu kasapäin Flektogoneja, Sonnareita ja muita. Oli aikanaan Mir kokeilussa, mutta se tuotti aavistuksen pehmeää jälkeä ja olihan siinä muutakin pientä ongelmaa. Tosin hintaakin sillä oli muutama kymppi…
Loppuun muutamia Kievillä otettuja kuvia, lähinnä alkuaikojen tuotoksia.




Tallennettu aiheeseen: muistelot
Avainsanat: keskikoko, kiev 60
•syyskuu 19, 2009 •
1 kommentti
Kappas. Sitä on näköjään blogin ensimmäinen vuosi tullut tuossa kuun alkupuolella täyteen. Niin se aika vaan vierähtää. Tuohon olisi kai loppuun kuulunut, että kun on hauskaa… tiedä sitten siitä niin. Saattaa välillä olla aika tuskaista luettavaa…?
No mutta joo. Näköjään 77 juttua tuli kirjoitettua ja osaan tuli ihan kommenttejakin, kiitos niistä. Joku ilmeisesti lukeekin tätä vuodatusta, ainakin välillä. Onneksi internettiin vielä mahtuu sitä käyttäjien tuottamaa “sisältöä”. Sitä odotellessa toiselle kaudelle…
Kiitos ja anteeksi. -Mikko-
Tallennettu aiheeseen: muistelot
Avainsanat: juhla, vuosipäivä
•syyskuu 19, 2009 •
3 Kommenttia
Viikko vierähti tuossa Tunturi-Lappia kierrellessä. Haussa oli hienoja tai edes keskinkertaisia kuvia ruskasta. Loman vaan pilasi aika tehokkaasti heti alkupäivinä saatu flunssa. Verotti aika paljon tuota tuntureiden valloittamista ja suunnitelmat muuttuivat aika isosti. No jokunen keskikohtuullinen kuva sieltä jäi muistoksi…
Heti alkuunsa reissu sai jännittäviä käänteitä, kun ensimmäistä kertaa joutui käsimatkatavarat punnitukseen… Ja eihän toi mun kamerareppu ihan mene siihen Finskin kahdeksan kilon rajaan. No, onneksi pääsin jatkamaan matkaa kuunneltuani tilityksiä lentosäännöksistä ja muista… Mutta ihan heti en noita vehkeitä suostu laittamaan ruumaan, vaikka niillä olisi millainen laukku tahansa suojana.
Aavistuksen oli heikossa iskussa ruska tuolla Ylläksen suunnalla. Maaruska oli vasta ujosti alullaan, kun taas osittain puuruska oli jo mennyttä. Ja jotenkin se koivujen lehtiruska oli todella yksipuolista ja jotenkin ruman sävyistä keltaista. Muutenkin oli valo-olosuhteet jotenkin kauhean vaikeat. Joutui aika paljon noita ruuvaamaan Lightroomissa, että sai sävyjä esille. Totesin turhaksi edes yrittää kuvata tuolla reissulla dialle. Ei niistä olisi kuitenkaan tullut mitään, muuta kuin itkua. Parissa tilanteessa olisi ehkä onnistunut…
Päiväretki Kilpisjärvelle Saanan juurelle onnistui ehkä parhaiten. Siellä oli ruska aika mallillaan. Kun taas siinä matkalla ruska oli jo mennyttä. Kummallista tuo ruskan käyttäytyminen.





Reissun kuvagalleria: http://mikon.1g.fi/kuvat/2009/lappi/
Tallennettu aiheeseen: kuvausreissu
Avainsanat: äkäslompolo, kilpisjärvi, lappi, maisema, Nikon, ruska, saana, ylläs
•syyskuu 18, 2009 •
Kommentoi
Bessahan on jo aikaa sitten myyty eteenpäin, mutta sain tuossa vihdoin viimein kehitettyä sillä kuvatun kolmannen viimeisen rullan. Filkkana oli joku Kodakin dia, en nyt millään muista mikä. Alkupään kuvat on otettu viime syksynä mm. Turun suunnalla, sekä Järvenpäässä. Tuollainen 36 kuvan kinorulla on kyllä niin synkkä ja pitkä tie. Onneksi ei ole enää kuin yksi kinofilkkakamera käytössä. Oho, taas tuli itkettyä kinofilkasta… No mut täsä olis muutama kuvatus..




Voigtländerin galleria: http://mikon.1g.fi/kuvat/entiset/Voigtlaender/
Tallennettu aiheeseen: kuvat
Avainsanat: dia, kodak, mittaetsin, voigtländer